Klo 19:35
Epäpuhdasta musiikkia ei ole olemassa.
Kaikki musiikki vaatii luovuutta,
ja luovuus on jumalisuutta.
Myös luovuuden tuote on jumalisuutta.
On monelle pelottava ajatella, että myös
saatanallinen musiikki on jumalisuutta.
Näin minä ajattelen:
Jumalalla on seitsemän henkiä.
Yksi Jumalan seitsemästä hengestä
on saatana.
Kirjoitan sen pienellä, saatana
ja Jumalan isolla, Jumala.
Ihmislapsi kasvaa,
oppii erottamaan hyvän pahasta,
ja valitsee palvella:
Kauneus, totuus ja hyvyys.
Niin kuin Platon sen esitteli meille.
Meitä viehättää Hyvyys.
Me valitsemme Jumaluuden.
Koska Jumaluus on Hyvyyttä,
ja Hyvyys on viehättävää.
On kuitenkin ihmislapsia, jotka rakastavat pahuutta.
Sellainen jumaluus on olemassa: pahuus, saatanallisuus.
Mutta minä tiedostan, että pahuus on alisteinen Jumalalle.
Jumala on voimakkaampi, kuin Hänen sivupersoonansa saatana.
Tällä Planeetalla Maa,
me kaipaamme ystävää.
Me kaipaamme niin sairaalloisesti ystävyyttä,
että meistä tuntuu luonnotomalta ajatella itseämme omana entiteettinä.
Itsenäisenä olentona, joka valitsee Hyvän ja pahan väliltä.
Tällä Planeetalla Maa,
meillä on valinnanvapaus.
Me myös kerran joudumme Jumalan eteen,
ja Jumala lukee kirjoistaan kaikki meidän tekomme.
Silloin emme voi puolustella itseämme, että johtajamme ovat syyllisiä meidän valintoihimme.
Me itse teemme valinnat.
Me itse vastaamme valinnoistamme.
Jos pahuus on tuntunut hienolta vaihtoehdolta,
ja on tehnyt pahaa,
Jumala palkitsee tai tuomitsee,
samoilla teoilla, joita ihminen on toisille tehnyt.
Raamatussa sanotaan: Saatana oli mukana Jumalan Poikien neuvottelussa Jumalan edessä.
On Kristillistä uskoa ajatella Saatana, langenneeksi enkeliksi.
Mutta niin kuin ihmisellä on useampia persoonoita: lapsi, ystävä, äiti, isä, opettaja, johtaja, vanhempi.
Jumalallakin on useampia persoonia.
Raamatussa sanotaan:
Herra, sinä olet uskollinen uskolliselle, vilpitöntä kohtaan olet vilpitön,
| |
(18:26) Herra, sinä olet uskollinen uskolliselle, vilpitöntä kohtaan sinä olet vilpitön.
|
Psalmi 18:
3 (18:4) Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan.
|
4 (18:5) Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.
|
5 (18:6) Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat.
|
6 (18:7) Silloin minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani. Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni. [Ps. 3:5+]
|
7 (18:8) Maa järisi ja järkkyi, vuorten perustukset vavahtelivat. Hänen vihansa sai ne horjumaan.
|
8 (18:9) Hänen sieraimistaan nousi savu ja kaiken nielevä liekki hänen suustaan, se suitsusi hiilten hehkua. [2. Moos. 19:18 : Ps. 50:3, Ps. 97:3; Jes. 30:27; Mal. 3:19]
|
9 (18:10) Hän kallisti taivaan ja laskeutui alas pimeä pilvi jalkojensa alla.
|
10 (18:11) Hän lensi kerubi ratsunaan ja kiiti tuulen siivin. [1. Sam. 4:4+]
|
11 (18:12) Hän otti verhokseen pimeyden, majakseen synkät vedet, raskaat pilvet.
|
12 (18:13) Hänen edellään kulki häikäisevä valo, siitä sinkosi rakeita ja tulisia hiiliä.
|
13 (18:14) Herra jylisi taivaassa, Korkein antoi äänensä kaikua, hän viskoi rakeita ja tulisia hiiliä.
|
14 (18:15) Hän ampui nuoliaan ja hajotti viholliset, hän kauhistutti heidät salamoillaan.
|
15 (18:16) Meren lähteet paljastuivat, maanpiirin perustukset tulivat näkyviin, kun sinä, Herra, käskit merta, kun sinun raivosi myrsky puhalsi sen yli.
|
16 (18:17) Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä. [Ps. 69:2,3, Ps. 144:7]
|
17 (18:18) Hän vapautti minut vihollisteni väkevistä käsistä, vihamiehistäni, jotka olivat minua vahvemmat.
|
18 (18:19) He kävivät kimppuuni onnettomuuteni hetkellä, mutta tuekseni tuli Herra.
|
19 (18:20) Hän avasi minulle tien ja päästi minut vapauteen, sillä hän oli mieltynyt minuun. [1. Moos. 26:22+]
|
20 (18:21) Herra palkitsi minut, koska rakastan oikeutta, sain häneltä palkan, koska tekoni ovat puhtaat.
|
21 (18:22) Minä olen kulkenut Herran teitä enkä ole luopunut Jumalasta.
|
22 (18:23) Hänen käskynsä ovat alati mielessäni, hänen lakejaan minä en koskaan hylkää.
|
23 (18:24) Olen ollut vilpitön hänen edessään, olen varonut lankeamasta syntiin.
|
24 (18:25) Herra palkitsi minut, koska rakastan oikeutta, koska tekoni ovat puhtaat hänen edessään.
|
25 (18:26) Herra, sinä olet uskollinen uskolliselle, vilpitöntä kohtaan sinä olet vilpitön.
|
26 (18:27) Puhtaat ovat tekosi puhdasta kohtaan, mutta kieron sinä johdat harhaan.
|
27 (18:28) Nöyrät sinä pelastat, mutta ylpeiden katseen painat alas.
|
Herra on peili.
Ihminen etsii Raamatusta omaa kuvaansa.
Hän imartelee itseään ajattellessaan, että "Jumala on minunnäköinen. Paha kuten minä. Inhottava kuin minä. Kiihkoinen kuin minä. Murhanhaluinen kuin minä."
Minäkin imartelen itseäni.
Ajattelen näet, että ei ole turhaa tehdä hyvää.
Minä ajattelen, että Jumala on Absoluuttinen Hyvyys.
Kaikkivoipa, Absoluutti.
Minä en tahdo uskoa pahaan.
Minä pelkään pahaa.
Inhoan inhoa, vihaa, raivoa ja murhanminoa.
Mutta ne eivät ole minulle vieraita.
Jossakin toisella planeetalla, jossa on viisaampia olentoja kuin me ihmiset, tällä Maa-planeetalla,
asuu Henkiolentoja, jotka ovat meidän Suojelusenkeleitä.
Jos ajattelet, että onpa lapsellista,
niin Sinä pelkäät niiden voimaa.
Niiden voima on valtava.
Suojelusenkelimme ovat meitä voimakkaampia.
He ovat toiminnassa silloin, kun olemme ihmisten keskuudessa.
Onhan ihmismassa ihmisiä, jotka kenties vihaavat meitä.
Suojelusenkelimme ovat silloin voimissaan,
vaikka meitä pelottaisi ihmisten kateus ja raivo.
Suojelusenkelimme sotivat meidän puolestamme.
Raamattu tietää kertoa, että mennessään vahingoittamaan Daavidia, Saul joutui hurmoksiin.
Ja Herran henki tulee sinuun, ja sinäkin joudut hurmoksiin niinkuin hekin; ja sinä muutut toiseksi mieheksi.
| |
Ja kun he tulivat sinne, Gibeaan, niin katso, joukko profeettoja tuli häntä vastaan. Silloin Jumalan henki tuli häneen, ja hänkin joutui hurmoksiin heidän keskellänsä.
| |
Niin Saul lähetti miehiä ottamaan Daavidia. Mutta kun he näkivät profeettain joukon hurmoksissa ja Samuelin seisovan johtamassa heitä, tuli Jumalan henki Saulin miehiin, niin että hekin joutuivat hurmoksiin.
| |
Kun se ilmoitettiin Saulille, lähetti hän toiset miehet; mutta hekin joutuivat hurmoksiin. Ja Saul lähetti vielä kolmannet miehet, mutta hekin joutuivat hurmoksiin.
| |
Silloin hänkin riisui vaatteensa ja joutui hurmoksiin Samuelin edessä; ja hän kaatui maahan ja makasi alastonna koko sen päivän ja koko sen yön. Sentähden on tapana sanoa: "Onko Saulkin profeettain joukossa?"
|
Hurmoshenget ovat kiistelty aihe Kristinuskossa.
Sellaiset psykoosilääkkeet, jotka aiheuttavat hurmosta, ovat kalliita.
Miten sitten nämä hurmoslääkkeet vaikuttavat?
Jumala on tehnyt sopimuksen ihmiskunnan kanssa.
Sopimukseen kuulua mm. että tietyt lääkkeet vaikuttavat tietyllä tavalla.
Psykoosilääkkeet aiheuttavat hurmostilantapaisen euforian.
Mutta ei terveen ihmisen tarvitse syödä sellaisia lääkkeita, Raamatussahan kerrotaan, että "Jumalan Henki sulee sinuun, ja sinä tulet toiseksi ihmiseksi."
Kun Daavid oli hurmoksissa, hän tanssi.
Kristitys ajattelevat, että musiikki, joka johtaa transsiin, on saatanan musiikkia.
He eivät ehkä ole koskaan kokeneet transsia.
He pelkäävät sellaista eufoorista tilaa, jota he eivät koskaan ole kokeneet.
He ovat nähneet musiikista sen pahan puolen,
että se viettelee.
Ja ajattelevat, viettelee toisia - levittää pahuutta.,Palvelee saatanaa.
Raamatussa sanotaan: Puhtaalle kaikki on puhdasta.
Voi Hyvä Maailmankaikkeus,
minä rakastan tanssia.
Niin paljon, että sydämeen sattuu.
En ole tanssinut neljään vuoteen.
Jotten viettelisi ketään saastaisuuteen.
Mutta Daavid tanssi.
Herran Arkin saapuessa
Ja Saul sanoi Ahialle: "Tuo tänne Jumalan arkki". Sillä Jumalan arkki oli siihen aikaan israelilaisten hallussa.
| |
Ja Daavid pelkäsi sinä päivänä Herraa, niin että hän sanoi: "Kuinka Herran arkki voi tulla minun tyköni?"
| |
Ja Herran arkki jäi kolmeksi kuukaudeksi gatilaisen Oobed-Edomin taloon. Ja Herra siunasi Oobed-Edomia ja koko hänen taloansa.
| |
Kun Herran arkki tuli Daavidin kaupunkiin, katseli Miikal, Saulin tytär, ikkunasta; ja nähdessään kuningas Daavidin karkeloivan ja hyppivän Herran edessä halveksi hän häntä sydämessänsä.
|
Ne hetket, kun on hieman villi, jäävät parhaiten muistoihin.
Nuorena minä kävin tanssimassa joka viikonloppu.
Hyvää aikaa.
Hyviä muistoja.
Rakkaus musiikkiin ja tanssiin.
Tuntuu, että elämänvoima valtaa koko kehon.
keho tottelee musiikkia
ja niin, ihminen menee transsiin.
Kerran vielä minä tanssin Herran edessä, niin kuin Daavid.
Ja minä laulan kuin David.
Ja minä sodin kuin David.
Puolustusenkelini sotii.
Olen 4 vuotta kieltänyt itseltäni tanssin.
Ja kykenen siihen tulevatkin 4 vuotta.
Mutta kyllä minä vielä tanssin.
Elikkä: onko musiikki saatananpalvelija.
Huomaa lukijani, että ihmiset helposti näkevät elämänvoimassamme riivauksen.
Koska heidän kateutensa herää, ja he sanovat huoelttomasti: "Tuo on saatanasta."
Mutta jaksaakseen elämää, ihminen tarvitsee hurmosta.
Ihminen ei jaksa elää jollei välillä ole hurmoksissa.
Se, että ymmärtämättömät ihmiset lausuvat: "saatanasta";
kertoo enemmän heidän sieluntilastaan, kuin vihaamansa kohteen sieluntilasta.
Esim: lääkäri sanoo: "sinä havittelet voimia, jotka ovat ulottumattomissa sinulle"
hän kertoo enemmän itsestään ja kateudesta, kuin sinun todellisista mahdollisuuksistasi toteuttaa itseäsi.
Tai joku katselee ikkunasta sinua illat pitkät, ainoana ajatuksenaan, joka häntä lohduttaa hänen kateudessaan, on ajatella sinua saatananpalvelijana, koska ei kestä ajatella, että samalla planeetalla hänen kanssaan asuu ihminen, joka toimii toisella tavalla, kuin yleisesti pidetään soveliaana. HÄn häpeää omaa tuijottamistaan, mutta ei muista ajatella sitä.
Ajatella sitä, että hän on asettanut itsensä sivurooliin omassa elämässään.
Siis vastaus kysymykseen: onko epäpuhdasta musiikkia.
Jos se kuulostaa hyvältä. Jos se maistuu hyvältä. Jos sen seuraukset ovat hyvät.
Se on hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti