https://www.youtube.com/watch?v=ecqyBMvzMbM&index=2&list=PLpwG4AcSMfRIMGnv9QiH05H4xeK7uZqmb
En minä tiedä, kenet sinä näet.
En minä tiedä, mitä minä itsessäni näen.
En tiedä, kuka olen.
En tiedä, kuka olen huomenna.
En minä muista osaanko minä.
En minä tunne, olisinko etevä.
Minä heitän noppaa:
1. lähde karkuun
2. syöksy
3. katsele vierestä
4. näyttele pitäväsi
5. uskalla rakastaa
6. Pidä päiväkirjaa.
En minä tiedä, olinko minä eilen eri ihminen kuin tänään.
En minä muista, onko onneni riippuvainen miehestä.
Jonka lähellä sydän pumppaa himoa.
Jonka syliin ei pidä kadota.
Jota kunnioittaa ja pelätä.
En minä tiedä, mitä eilisen lehdet sanoivat.
En minä muista, miltä tuntui rakastaa.
Pelkäämättä riehua, yli äyräiden patojen ja penkareiden, yli teiden, yli kivien.
Ja se näyttää taidetieokselta. Se näyttää suurelta. Elämältä, jonka sanoo "Minä olen."
Minä en tiedä, mitä sinä näet.
Minä pelkään, että sinä karkaat ja petyt.
Minä en tiedä, millainen toukka olen, olin pienenä verisenä vauvana.
Ajatella, he ottivat minut hoitaakseen.
Laitan tähän yhteen viestiin, ne kolme asiaa, joita olen pohtinut:
1. Minä en tiedä, kuka olen huomenna.
2. Minä rakastuin siihen mieheen.
3. Lähellä Jumalaa on, jotenkin helpompi hakea äärirajojaan, raajojaan.
Niin minä sinua pelkään, kuin säikytelty koira, säpsähdellen.
Eiväthän he vielä huomaa minua.
Paljonko kello on?
Klo 18:14
Minä mielelläni ajattelen kaiken numeroina.
Niin kuin aikoinani kemiaa: helppoa, loogista ja ristiriidatonta.
Mutta minun juttuni ei ollut hassu.
Se oli pikakirjoitusta, sanojen automaattista liikettä
penkereiden välillä, ajallisesti sanottuna,
etsiä uomaa oikeaa.
Ei koskaan saa leuhkia menestyksellään romantiikassa.
Siksi ukko täytyy haukkua lihavaksi ja kovakouraiseksi.
Sitten täytyy pyytää anteeksi sanojaan, ja lupaa
kirjoittaa vielä seuraavat säkeet,
joista ei tiedä, mitä ne tahtovat sanoa ja kenelle ne sanotaan.
Kun minä olin lapsi.
Eikö kuulosta pelottavalta?
Lapsi mukautuu. Lapsi ei osaa moraalia.
Minua hävettää niin helvetisti.
Mutten tartu pulloon.
Kaikillahan meillä on oma ristimme.
Minulla häpeäni.
Yksi juttu vielä:
Ne fiilikset joita kokee vesiselvänä,
ovat voimakkaampia kuin epätoivoinen viinin kiskonta
ja rukous: anna tämän liemen toimia.
Ja sitte vielä toinen juttu:
Kun parkuu äidin korville, kuuntele minua:
hän on siinä, ihan lähellä, ja kuulee.
Minä rakensin lumilinnan. Ja minä laitoin kynttilöitä sen seiniin.
Ja toivoin, että naapurin poika poikkeaisi leikkimään lumilinnaani.
Jotkut meistä ovat hassuja. Ja toiset ovat vakavia.
Jotkut ovat raivoraittiita. Toiset makeaa hunajaa,
jota nauttia itsekurilla.
Ja ehkä minä sanon:
että olisin läpinäkyvä, että minun takanani oleva todellisuus,
näkyisi minusta, minussa ja minulta.
Voisiko silloin sanoa: minä rakastan sinua.
Kun inhottava, häpeällinen menneisyys,
ei olisi ruokalistalla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti