Milloin minä olen itseni?

https://www.youtube.com/watch?v=2bQG8v8kTGs&list=PLpwG4AcSMfRJua8R0FAbCnXp8uhGdNjAo&index=4

Kuunnella RaDiota oikein tarkkaan.
Verkalleen haastelee ihminen siellä.
Kuseksia puiden juuriin verkkaan.
Tämäkin kasvaa vielä kukkaa, tiellä.

Jos sanoilla saisi ihmiseen luotua,
sellaisen suojelusloitsun kuin,
kaukaa Kiinasta tuotua,
silkkiä, jonka päälle puin.

En heiluttelisi palmunoksaa,
en huutaisi hullun lailla.
Katsoisin kaukaa, ja hoksaa,
en olisi minä mieltä vailla.

Jos sellaisen loitsun osaisin,
joka peittelisi maan valkoiseen,
minä sen sanoisin:
ylle suuren veen.

Mutta jottei riimi vankeuttaisi,
eikä aika ankeuttaisi,
lausun minä verkalleen:
olen ihastunut ihmiseen.

Ihmisen muisti millainen on?
Millainen sopu luonnon?
Kettu rusakkoa.
Käärme sammakkoa.

Riimien tullen silmäni suljen.
Tahdon vain, että tietä kuljen.
Kuin on Raamatussa viitoitettu.
Kilvoittelussa koeteltu.

Mutta sanoinhan jo,
muisto,
minuudesta,
on harha.

Yhtä kovasti harha, kuin kuolema on varma.
Syntymän jälkeen, hiekkaan piirretty kuva.
Kuka on ruma? Kuka rumempi? Kuka rumin?
Voi armahda, Isä taivainen, että unohdan sen.

Ja armahda Sinä, arvoisa ystävä,
että olen sielu paha, pettävä.

Saveni kannan Luojalle:
anna suoja sielulle,
kun menneisyys pommittaa,
ja minä pelottaa.

Niin monta syntiä saan repussani kantaa.
Ja ne raskaita on kauheita.
Mutten voi periksi antaa,
Jeesus kanna Sinä minun aaveita.

Jos ajatellaan, ettei aave paina.
Ja sen jälkeen, elämä on laina.
Sunnuntain jälkeen maanantaina,
on jälleen kylässä Kristus saita.

Mutta ystäväni, jos anteeksi antaa voisit.
Kuinka syvästi sieluasi satutin.
Minulle rauhan toisit,
armahtaisit minut, kai petollisin.

Heittelen kukkia, odotan.
Kassajonossa jonotan.
Vuoronumero on tämä:
minun vuoroni, elämä.

Jos tuntisin itseni,
tuntisin Jumalan.
Minä olen oma harhani.
Lopussa punnittu,
köykäiseksi havaittu,
ja silti, kai, pelastettu.

Rakkaudessa ja rakkaudessa,
on pahaa karkki, hunaja.
Sitruuna paras, riittää vähän.
Makunsa antaa iltaan tähän.

Ilojuomaa, Sen huomaan.
Maailma janoaa.
Ei kyllikseen saa.
Voi, minä tiedän sen janon.

Jumalan taisteluvarusteisiin,
pukeutua. Uskovaisiin lukeutua.
Mutta uskovat, miten he tietävät,
minusta niin paljon?

Minä ihmettelen uteliaisuutta.
Minä ihmettelen röyhkeyttä.
Minä ihmettelen häpeämättömyyttä.
Minä ihmettelen käärmeen sihinää.

Käärmeen tie kalliolla.
Nuoren miehen tie nuoren naisen luo.

Ja senkin minä totesin.
Voi piru, perkele, saatana,
tulla sydämeen ja purra.
Purra niin kovasti,
että itkee tuskasta.

Minä ihmettelen romantiikkaa.
Minä ihmettelen, ettei silmissä loista vahingonilo.
Ihan seesteiset silmät. Niin ihanan seesteiset silmät.
Sielu puhdas, tahraton.

Minä katsoin sinua, ihminen,
Ja minä ihastuin ihmiseen sinussa.
Puhdas, tahraton.
Rypytön nuorukainen, josta Jeesus sanoi:
viisas morsian.

Ajatuksen ne kulkevat taivaanrantaa.
Hetken Jeesus hengittää antaa.
Maanantain tullen kitsas on.
Sinitaivaan hiljainen kuiske asunnon.

"saanko olla asumus Sinun.
teetko minusta ihanan minun."

Paras versio minusta,
Kristuksen puutarhassa,
tuskasta, kivusta,
häpeästä, tietoisuudesta,
pahasta ja petollisesta,
käärmeestä kalliolla,
nääntyneeseen, kuivaan maahan.

Elämän vesi.
Elävän veden lähteille.

Mitä tehdään tähteille?
Niitä kerätään 12 vakallista.

Voiko ahnehtia Sanaa,
niin että kuulee sielun huutavan "Hoosianna!"
Maranata!

Vaikka lupasin, etten tartu palmunoksaan.
Kivet osaavat huutaa. Jos kivet osaisivat huutaa.

Minä Sanoin: Sinun kädelläsi, Jumala,
minä olen pelkkä koppakuoriainen.
Pyäöritän tätä lantapalloa jonnekin.
Muttan tiedä miksi tai miten.

Joo, mä tiedän, mä tiedän, mä tiedän:
Suuri Babylonian portto.
Mutta ihana vihata. Joku jota syyttää.
Helvetissä syytellään.

Jotakin, jota rakastaa.
Muistaa, ettei omista ketään.
Ei vaadi, ei velvoita, ei aseta ennakkoehtoja.
Vapaa menemään ja tulemaan.

Kun Kristus puhuu, minä kuuntelen tarkkaan.
Niin verkkaan virtaa suuri vesi.
Ja Jeesus minunkin jalkani pesi.
Osallinen evankeliumiin.

Ihmisoikeudet. Sananvapaus.
Vapaus uskoa. Myös pelottavaan.
Myös tuomiovaltaan.
Myös lintuihin, jotka pakenevat.

Ja kuin nälkäinen maa janoaa,
minä janoan Sinua.
Että minä tunnistaisin itseni.
Että minussa olisi jatkuvuutta.

Tee minusta parhain mahdollinen minä.
Jeesus, tee minusta ihana.
Tahraton, puhdas, uusi ihminen.
Anna uusi rohkea henki.

Sydämeni kivi vaihda lihasydämeen.
Haarniska tee teflonista,
ettei pahuus siihen tarttuisi.
Kypäräni tee sateenkaaresta,
että kaikessa Sinuun luottaisin.

Milloin minä olen itseni?
Niinä hetkinä

kun minä ajattelen.

Ja unohdan.

Ja rakennan minuuden uudelleen.

Ja sitten häpeä. Ja minä unohdan.

Ja minä ajattelen jälleen
ja kas, onnenpotku,
minä näen peilista tutut kasvot.

Olkoonkin ryppyjä.
Olkoonkin vanhuutta.

Mutta, kun Sinä, Kristus, istut siinä.
Minä hengitän Sinua.
Ja silloin, minä olen itseni.