Mutta 19 on perkeleen luku

Hyppäsin narua ala-asteella.
Sillä tytöllä oli niittitakki,
ja se oli ainoa ystävällinen.
Melkein itketti, kun
muistin sen koulun pihan,
ja ne välitunnit.

Mitä katselet taivaanrantaa?
Kyseli hän. Ketä odotat, täällä?

Minä kävelen taas,
tulen sen koulun pihaan.
Mustalaispoika ajaa minua takaa,
heiluttaa nokkosia käsissään.
Eikö häntä sattunut?

Pitkään unelmoituaan uskomattomasta,
ihmisen oma nälkä tekee totuuden.
Kävelen pois koulun pihalta,
palaan kauppaan.
Kuinka monta kertaa,
en sitä tiedä.
Enkä sitä sano.

Me uskomme sellaiseen,
joka kuvastaa itseämme.
Me lepäämme siinä riippukeinussa,
jonka langat ovat meidän
elämämme polut.
Missä olet ollut?
Mistä tulet?
Millä tarinalla kuvaat itseäsi?

Jos kuljet viisitoista vuotta metsässä,
kuinka sinua voisi pelottaa pimeä?
Sinähän tiedät, etteivät metsän pedot
tule ihmistä lähelle.
Kuka sinua pelotteli?

Sanoin sinulle: "Liian kiihkeä on sydämen hakkaus."
Sinä hymähdit, minusta sinä kuulostat japanilaiselta.
Minulla oli karttakeppi.
Tietävätkö nykyajan lapset,
mitä karttakeppi palvelee?

Minä istahdan joen rantaan.
Osasin herätä aikaisin.
Palaan uudelleen kotirantaan.
Se on tässä, ihan lähellä.
Tuuli tuulee,
mutta minulla on varusteet.

Ajattelin enemmän silloin.
Mutta I-MAGI-NATION,
on kuin onkin kansa.
"Kansani, laulakaa."
Kanssani laulakaa.

Minä olen kirjaviisautta nauttinut.
Ja aika tavalla juopunut.
Kyynelin, kiitoksin ja rakkaudella.

Haudalla pysähdyn.
Siinä hän lepää.
Eipä tiennyt pikku-Hertta,
kuinka paha äiti oli.
Eipä tiennyt tyttö-tuhma,
että kyynelin vielä siunaisu,
pyhää muistoa,
unissaan, aina uudelleen.

Sanovat, että enkeli koskettaa.
Alkaa itkeä.
Mutta ei koskenkuohuihin huku.
Jos pitää kiinni enkelin kädestä.

Sanovat lapsen kengiksi.
Sanovat hullun kapineiksi.
Sanovat suutarit,
ettei kenkiä tehdä puuvillasta.

Mutta, on sana, joka enteilee pahaa.
Mutta, on sana, joka merkitsee epävarmuutta.
Tahdotko alkaa päiväsi,
sanoen: "Mutta."
Sanotko runosi päätteeksi:
"Mutta, tämä oli tätä.
Niin tätä."

Hautakummulla ei kannata valehdella.
"Minä muistan sinut, mutta."
Millä verukkeella valehtelet vainajille?
Miksi liikun öisin hautausmaalla?
Koska kalmistossa ei tarvitse valehdella.
On rietas vääryys, polttaa tupakkaa hautausmaalla.

Hän sanoi minulle: tahdotko olla korppikotka seuraavassa elämässäsi?
Ihan siinä hetkessä, minä näin sinisen taivaan.
Muistathan sen laulun: "ja se karhun sydäntä söi."
Hän sanoi, ettei kannata kertoa lapsille kuolemasta.
Minä itsekin muistan, kuinka se lapsena pelotti.

Itketti. Niin kuin nyt taas.
Se, että joku kuuntelee, antaa puitteet,
sille millaisessa huoneessa kuiskitaan.
Kuiskaus riittää,
mutta paljossa puheessa on väsymys.

Minä pelkään itseäni. Minä pelkään lukua 19.
Viisi on vahva. Sen kanssa olen sinut.
Mutta 19 on perkeleen luku.

Matt. 19:5 ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?