Kun minä olin henkisesti 6-ikäinen, ja minä puristin kirjoja rintaani vasten,
ajatellen universumin lähettäneen minulle ystävän.
Kyllä sinä tiedät, mitä on pitää salaisuutta ystävästä,
ettei maailma sitä voi sinusta riisua, ottaa, ystävyyttä.
Kun minä olin 6, ja sinä ehkä 3, minä pidin kädestäsi kiinni
ja sanoin: äiti panee kaiken järjestykseen, sitten kun äiti tulee.
Ja minä puristin sinun pieniä käsiäsi ja sanoin:
minä luen nyt sinulle kirjaa. Sinun tulee kuunnella tarkkaan.
Ja minä aloitin tarinan laaksosta,
jossa kaikki on yhtä juhlaa:
leivokset, musiikki, tanssi ja laulu.
Ja kuinka viereiseen laaksoon voi kuulla sen,
jos oikein tarkkaan kuntelee.
Niin minä kerroin sinulle tarinaa Nangijalasta.
Voi kyllä sinä muistat! Sinä muistat olleesi siellä,
niin kuin minäkin.
Ja kyllä, minä olisin hypännyt myös,
Jos maailma olisi Nangijala.
Klo 21:55
Montako sanaa mahtuu viiteen minuuttiin?
Monellako sykäyksellä sydän ruiskuttaa riittävästi verta jäseniin.
Miksi meitä aina sanotaan klaaniksi?
Kun metsästyskeräilijät ovat jo melkein unohtuneet ihmiskunnan muistoista?
Mutta siellä oli eräs nainen. Hänen nimensä oli Ayla.
Kuinka ihana hän oli. Hänellä oli paljon aikaa miettiä, millä itsensä elättää.
Niinpä hän elätti perheensä parantajantaidoilla.
Ja kyllä, hän rakasti susia. Niin kuin minäkin.
Ja sinä. Sinä paljastit sen. Siirrymmekö kirjastosta kaupungin vilinään.
Niin, sinä saatat kävellä minua vastaan. Enkä minä edes tunnista sinua.
Me olemme jo päälle kolmenkymmenen. Mutta minä sanon sinulle:
Äiti panee kaiken kuntoon, sitten kun hän tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti